15

Huhti

Opiskelijat

2900 pyrki SAMKiin ensisijaisesti

Satakunnan ammattikorkeakouluun haki ensisijaisesti korkeakoulujen valtakunnallisessa kevään yhteishaussa noin 2900 opiskelijaa.

27

Maalis

Opiskelijat

Pelikenttä laajeni taivaalle

32-vuotias Tuomo Ojala on helsinkiläisporilainen, joka opiskelee viikot Suomen ilmailuopistolla ja matkustaa viikonloppuisin pääkaupunkiseudulle.
Winnovan metsäalan perustutkintoon haki kevään yhteishaussa jopa kaksinkertainen määrä nuoria kuin vastaavassa haussa vuosi sitten keväällä.
Porin Opiskelijatalo Saikussa toiminut ravintola Wanha-Apteekki lopettaa toimintansa 31.3. Lounasta tarjoillaan viimeisen kerran perjantaina 27.3.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku alkaa tänään. Esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa on haussa neljä uutta koulutusta.
Satakunnan ammattikorkeakoulussa tarjotaan Suomen parasta ammattikorkeakouluopetusta. Asia selviää tuoreesta vertailututkimuksesta.
Kaupungin yrityksille tarjoamaa kesätyöpaikkatukea on vielä jäljellä.
Satakuntalaiset opiskelijat riemuitsevat: opintotuen rajaaminen perutaan.
Satakunnassa alkaa englanninkielinen Informaatioteknologian ylempi AMK –koulutus.
Jaakko Lehtonen uskoo että opintotukilain muutoksesta olisi eniten haittaa juuri ammattikorkeakouluopiskelijoille.

Tänä kesänä aion..