5

Elo

Muut

Nuorten tekemien rikosten määrä pysynyt lähes vakiona

Nuorten tekemien rikosten määrä on pysynyt Satakunnassa viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes samalla tasolla

Nuorten huumekokeilut ovat lisääntyneet, mutta julkijuopottelu on vähentynyt. Poliisin mukaan nuoria näkyy iltaisin kadulla vähemmän kuin 2000-luvun alussa ja 90-luvun lopulla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa. 
 
–  Ei nuoriso kulje juurikaan kaljakassien kanssa kaupungilla enää nykyään. Aikaisemmin alkoholinkäyttöä esiintyi paljon enemmän, kertoo ylikomisario Jorma Johansson Porin poliisilaitokselta.
 
Vuonna 2004 alle 18-vuotiaden tekemiä rikoksia oli 2 266 kappaletta. Kymmenen vuoden jälkeen luku on 2 376.
 

Tänä kesänä aion..